Ohuet katkeilevat hiukset

Minulla on aina ollut ohuet hiukset ja ne katkeilevat helposti. Ihan mielenkiinnosta, ja aivan yllättäen menin hiustutkimukseen. Luontaistuotekaupassa sattui olemaan juuri hiustutkimuspäivä ja oli vielä yksi aika vapaana. Hiusjuuristani selvisi, että minulla on ongelmia vatsan kanssa. Olin kyllä itsekin huomannut, että jotkut ruoka-aineet aiheuttivat turvotusta, sekä ilmavaivoja. Myös raudanpuute näkyi hiuksissani. Täytyy myöntää, etten ollut …

Talipunkin aiheuttama kutiseva hiuspohja ja hiustenlähtö

Kampaajani suositteli minulle hiustutkimusta, koska hiukseni olivat harventuneet päälaelta. Hiukset olivat niin harvat, että hiuspohjani näkyi. Kampaus piti aina suunnitella niin, ettei hiuksien vähyys näkyisi. Hiuspohjani myös välillä punoitti ja kutisi. Hiustutkimuksessa näin kuvaruudulla useita talipunkkeja, ja ne ällöttivät minua niin paljon, etten halunnut enää nähdä tietokoneen näyttöä. Hiustutkija kertoi, että talipunkit ovat aika yleisiä …

Hiustenlähtöä ja kuiva hiuspohja

Ainahan hiuksia lähtee, mutta hiuksia alkoi lähteä minulta tuppoina sarastettuani koronan. Näin luontaistuotekaupan ikkunassa mainoksen hiustutkimuksesta ja varasin ajan. En oikein tiennyt mitä odottaisin hiustutkimukselta, mutta hinta oli vain 30€, joten päätin kokeilla. Hiustutkimus oli nopea. Näin itsekin tietokoneen näytöltä hiuksia ja niiden juuria. Ongelmaksi paljastui jähmettynyt ja kiteytynyt tali, sekä tulehdus. Päänahkani oli todella …

Voivatko hiukseni huonosti, koska minulla on ruoansulatusongelmia?

Mistä suolistojuuret johtuvat? Onko ummetusta, ripulia, imeytymisongelmia? Aiheuttavatkogluteenia tai laktoosia sisältävät tuotteet haastetta? Jos tutkimustuloksessa löytyy suolistojuuria, taustalla voi löytyäseuraavanlaisia syitä: Millainen on ruokavaliosi, syötkö monipuolisesti? Aiheuttaako jokin ruoka-aine sinulle oireita? Toisinaan vatsavaivat johtuvat hapottomasta vatsasta. Usein ajatellaan, että närästys johtuu, liikahappoisesta vatsasta. Totuus on usein aivan päin vastainen. Hapoton vatsa on helppo testata kotonakin. …

Mistä johtuu jähmettynyt ja kiteytynyt tali?

Hiustutkijana näen paljon ongelmia hiuspohjan kanssa, hiusten väheneminenkin on yleistä. Monesti hiustenlähdön takana on ongelmat hiuspohjassa. Hiuspohjassa kuuluu olla talia. Hyvälaatuinen tali on juoksevaa, öljymäistä. Talin tehtävä on kuljettaa ravintoaineita hiusjuuriin ja suojata hiuspohjaa. Hiuspohjassa voi olla jähmettynyttä tai kiteytynyttä talia, joka aiheuttaa saattaa jopa tukehduttaa hiuksen. Kiteytynyt tali saattaa jopa tuntua sormenpäillä tunnustellessa. Tuntuu kuin …